BirdLifen vuoden linnut 2022 ovat naurulokki ja pikkulokki. Vuoden lintu -hankkeen tavoitteena on kartoittaa lajien pesimäpaikat ja pesivien lintujen lukumäärät sekä tärkeimmät muutonaikaiset lepäily- ja ruokailualueet.
Miksi lajit kiinnostavat?
Nauru- ja pikkulokki levittäytyivät Suomeen satakunta vuotta sitten ja ovat sittemmin asuttaneet koko maan pohjoisimpia tunturiseutuja lukuun ottamatta. Naurulokin runsastuminen jatkui 1970-luvulle asti. Sen jälkeen monet pesimäpaikat ovat autioituneet ja naurulokkien määrä on romahtanut pieneen osaan entisestä. Taantuman arveltiin pysähtyneen 2000-luvun alkupuolella, mutta kahdessa uusimmassa uhanalaisuusarviossa (2015 ja 2019) laji on jälleen luokiteltu vaarantuneeksi. Pikkulokin pesimäpaikat vaihtelevat vuosien välillä huomattavasti, ja lajin kannankehitys ja esiintyminen tunnetaankin naurulokkia huonommin. Molempien lajien taantumisesta viime vuosina on viitteitä, joten uusi selvitys on tarpeen nykytilanteen selvittämiseksi.
Naurulokin taantumisen syitä ei tarkoin tiedetä. Syiksi on arveltu muun muassa sairauksia, vieraslajien (minkki ja supikoira) runsastumista, pesimäpaikkojen umpeenkasvua ja ravintovarojen vähenemistä maatalouden tehostumisen ja avokaatopaikkojen sulkemisen seurauksena. Umpeenkasvu ja muut elinympäristöjen laatuun vaikuttavat tekijät vaikuttavat myös pikkulokkiin. Myös yleisellä hyönteismäärien vähenemisellä voi olla merkitystä molempien lajien kohdalla.
Nauru- ja pikkulokki olivat vuoden lintuja edellisen kerran vuonna 2008, jolloin lajien esiintymistä selvitettiin tarkkaan. Tuolloin arvioitiin naurulokin tilanne odotettua paremmaksi (arvioitu parimäärä 95 000–110 000) ja pikkulokin odotettua heikommaksi (arvioitu parimäärä 10 000–13 000).
Rehevien vesien lokkeja
Naurulokki ja pikkulokki ovat ainoat tummapäiset lokkimme. Pikkulokki on helppo erottaa naurulokista pienemmän kokonsa, siipien mustan alapinnan ja kokomustan pään perusteella (naurulokin pää on tummanruskea). Molemmat lajit pesivät mieluiten rehevillä järvillä ja merenlahdilla yhdyskunnissa, joissa voi pesiä jopa satoja pareja lokkeja. Lokkiyhdyskunnat ovat tärkeitä, koska ne tarjoavat suojaa pedoilta myös muille lajeille.
Naurulokkikanta on vahvin Etelä-Suomen järvialueilla ja Pohjanmaalla. Lintuvesien lisäksi naurulokkeja pesii merensaariston ja järvenselkien luodoilla ja karikoilla, avosoiden lampareikoissa sekä tekoaltailla ja aallonmurtajilla. Pikkulokin levinneisyys painottuu Suomen keski- ja itäosiin, mutta Pohjanlahden rannikollakin on hyviä pesimäpaikkoja. Etelä- Suomessa pikkulokkeja pesii vain paikoittain ja lajin levinneisyys on aukkoinen. Pikkulokki on naurulokkia selvemmin rehevien järvien asukki. Se pesii pienillä järvillä, suurten järvien suojaisissa lahdelmissa ja salmissa sekä merenrannikon suojaisilla lahdilla
Havainnot talteen
Naurulokin ja pikkulokin parimäärät voidaan selvittää laskemalla munapesät, hautovat emot tai kaikki pesimäpaikalla oleskelevat pesimäpukuiset linnut toukokuussa tai kesäkuun alkupuolella. Pesät tai emolinnut lasketaan mieluiten haudontakauden loppupuolella, jolloin mahdollisimman moni pari on aloittanut pesinnän. Hautovia emoja laskettaessa on syytä varoa laskemasta mukaan pesien lähellä vartioivia lintuja, jotka yleensä seisovat tai makaavat pesän vierellä. Emot lasketaan hyvästä tähystyspaikasta, jolloin vältytään siltä, että lintuja ei jää kasvillisuuden tai muiden esteiden katveeseen. Jos hautovien emojen laskeminen ei onnistu, pyritään laskemaan kaikki pesimäpaikalla oleskelevat pesimäpukuiset linnut.
BirdLife Suomi on kiinnostunut kaikista naurulokki- ja pikkulokkitiedoista. Sekä pesimä- että muuttoaikaiset havainnot pyydetään kirjaamaan Tiira-lintutietopalveluun. Havainnot kannattaa kirjata mahdollisimman tarkkaan: kirjaa päivämäärä, lintujen tarkka paikka, lintujen lukumäärä ja erittele havaintoon mahdollisuuksien mukaan pesivät linnut. Pesivien lintujen laskennoista saat lisätietoja oman alueyhdistyksesi vastaavalta.
Vuoden lintu -hankkeen valtakunnallinen koordinaattori on Esa Lammi.